Kotihoito Kotitalousvahennys 2020 Hslang Fi Fi

Esimerkkejä: Näin uusi kotitalousvähennys vaikuttaa kotihoidon asiakkaalle

 
Päivitetty 18.9.2019: Hallitus vahvisti kotitalousvähennyksen muutokset vuoden 2020 budjetissaan.

Muiden suomalaisten ikäryhmien tavoin myös ikäihmiset ovat oppineet käyttämään kotitalousvähennystä. Vähennyksen suuruus on useamman vuoden ajan pysynyt ennallaan, mutta nyt uusi hallitus tekee siihen muutoksia.

Muutokset astuvat voimaan 1.1.2020, joten ne eivät vaikuta verotukseen vuonna 2019.

– Vähennys pienenee 50 %:sta 40 %:iin ja suurin vuodessa palautettava summa 2400:sta 2250 euroon, joten veronpalautuksia ei ole luvassa aivan yhtä paljon kuin ennen. Onneksi vähennyksestä tulee jatkossakin olemaan kuitenkin reilusti apua, laskee Pasi Rouvali Stellan Turun-seudun terveyspalveluista.

Kotihoidon asiakkaat voivat hyödyntää kotitalousvähennystä palvelujen maksamiseen silloin, kun he tilaavat palvelun yksityisesti ja maksavat sen omalla kustannuksellaan. Myös oman puolisonsa, vanhempansa tai isovanhempansa kotihoitoa kustantava voi tehdä kotitalousvähennyksen omassa verotuksessaan.

Kotitalousvähennyksen saa tehdä silloinkin, kun kunnallisen kotihoidon tai kunnalta palvelusetelin saanut asiakas tilaa omalla kustannuksellaan lisää kotihoidon palveluita yksityisesti.

– Kotihoidon asiakkailla on erilaisia toiveita ja tarpeita. Jollakin käymme päivittäin useampaan otteeseen ja toisella kerran viikossa, juuri siten kuin asiakkaamme haluaa. Käyntimme kestää paikkakunnasta riippuen vähintään puoli tuntia tai tunnin, ja voimme järjestää hoitoa myös täysin ympärivuorokautisesti, Pasi kertoo.
 

Esimerkkejä kotihoidon käynneistä Turussa

Kun Turussa tilaa kotihoidon käyntejä arkipäiviin kello 7–18, tuntihinta on 37 €/h. Tässä esittelemme esimerkkejä, joissa asiakkaan luona käydään tunnin mittaisia käyntejä läpi vuoden 52 viikkona vuodessa.
 

Yksi tunnin käynti joka viikko

 20192020Erotus
Hinta vuodessa1924,00 €1924,00 €0,00 €
Vähennys862,00 €669,60 €-192,40 €
Kustannus yhteensä1062,00 €1254,40 €+192,40 €
Kustannus per käynti20,43 €24,13 €+3,70 €

 
Kaksi yhden tunnin käyntiä joka viikko

 20192020Erotus
Hinta vuodessa3848,00 €3848,00 €0,00 €
Vähennys1824,00 €1439,20 €-384,80 €
Kustannus yhteensä2024,00 €2408,80 €+384,80 €
Kustannus per käynti19,46 €23,16 €+3,70 €

 
Kolme yhden tunnin käyntiä joka viikko, kun yksi maksaja

 20192020Erotus
Hinta vuodessa5772,00 €5772,00 €0,00 €
Vähennys2400,00 €2208,80 €-191,20 €
Kustannus yhteensä3372,00 €3563,20 €+191,20 €
Kustannus per käynti21,62 €22,84 €+1,23 €

– Näistä esimerkeistä näemme hyvin, että kotitalousvähennyksen muutos yhtä käyntiä kohden on onneksi maltillinen. On tärkeää, että suomalaiset voivat hankkia tarvitsemiaan palveluita kotiin helposti jatkossakin, Pasi Rouvali pohtii.
 

Kotitalousvähennys »

Arkea helpottava veroetu

Hyöty tilille vaikka heti seuraavasta palkasta alkaen